ravintola Nyyssis

Ravintola Nyyssis

Nauti muun muassa burgereista ja ehkä suomen parhaista pizzoista

Ravintola

Vanha 1700-luvun lopulla rakennetussa Liukon pirtissä toimii meidän vastaanotto ja Ravintola Nyyssis. Pirtin katetulla terassilla, Keurusselän läheisyydessä voit säästä riippumatta lukea päivän lehdet ja vaihtaa kuulumisia tuttujen ja tuntemattomien kanssa, virvoikkeita ja ruokaa nauttien. Nyyssiksen aluella asiakkaidemme käytössä on Wifi-yhteys.
Liukon kylässä, Keurusselän itärannalla oli kolmatta sataa vuotta seissyt Ison Liukon Pirtti, kestänyt Suomen sodat ja nälkävuodet, ollut kinkeritupana ja kylän kokouspaikkana, pääkaupunkilaisten kesävieraiden majapaikkana ja tukkikämppänä. Mutta ennen kaikkea Ison Liukon Pirtti oli ollut Wanhan Liukon suvun koti. Suvun, joka jo 1700-luvulta on Liukkoa asuttanut ja nykyisen Pänkäläisen nimellä paremmin tunnetaan. 1740-luvulla Liukon kantatalo halottiin ja talot saivat isossa jaossa Ylinen ja Alanen Liukko. Perintötiloiksi tilat ostettiin vuonna 1752.
Ison Liukon pirttiin liittyy tarina virtolaisesta karhunkaataja Martti Kitusesta. Kituselle oli tuotu sanaa, että Liukossa oli karhuja mutta ei kaatomiestä. Metsästysretken jälkeen sitten Ison Liukon pirtissä mesikämmenet nyljettiin ja Liukkolaiset pitivät Kitusta sen jälkeen ”tietäjänä” kuten Maamme-kirjakin kertoo. Vuonna 1867 Ison Liukon talossa asui maailmankuulu tanskalainen tiedemies ja maisteri Vilhelm Thomsen suomen kieltä oppimassa ja keräämänsä aineiston pohjalta hän teki myöhemmin uraauurtavan suomalais-ugrilaisen kielitieteellisen tutkielman ja väitöskirjan.

Päivittäiset aukioloajat

Majoittumaan pääsee millon vain soittamalla puh. 040 700 2308!

Ravintolan aukioloajat:

Ma-To Suljettu

Pe-Su 12-20

Ravintolaa voi myös varata yksityistilaisuuksiin, syntymäpäiväjuhliin, muistotilaisuuksiin, yritysten ja yhteisöjen tilaisuuksiin.

Pizzat

Burgerit

Muut